Sunnuntaina 13.9 Uski ja Luca olivat ensimmäisen kerran mätsärissä. Näyttely oli järjestetty Sorsasalossa.

Pitihän sitä lähteä kun Sonja ja Veera (veljeni tytöt) tarvitsivat koirulit  junior handleri harjoitteluun. Sonja  esiintyi Uskin kera ja täytyy todeta että yhteistyö sujui hyvin tämän kaksikon välillä. Sonja pärjäsi hyvin Uskin kanssa ja ennakoi hyvissäajoin Uskin venkoiluaikeet Sijoitusta ei tullut, mutta sitäkin enemmän kokemusta Sonjalle sekä Uskille. Aikuistenkoirien sarjassa kaksikko sai punaisen nauhan, mutta sijoitusjuoksussa takana tullut koira oli aloittanut murinan ja sehän sotki sen pelin. Onneksi Sonja hoiteli hommman kotiin kunnialla ja pisti Uskin ruotuun asiantuntevasti.

Tämä kaksikko esiintyi mallikkaasti. Sonja sai Uskiin hyvän kontaktin juostessa ja seisonnassa. Hyvä Sonja kiitos mukavasta sunnuntaipäivästä.

Veera taas seikkaili Lucan kanssa lapsi-koirasarjassa ja aikuistenkoirien sarjassa. Palkintosijoille mentiin lapsi-koirassa ja aikuisissa sinisellä nauhalla selvittiin. Päivän parasta oli katsoa Veeran ja Lucan yhteistyötä, joka oli todella mallikasta. Tämä kaksikko oli samoilla aalloilla heti. Veera luotti Lucan olemattomaan osaamiseen 100 % ja Luca luotti Veeraan.  Luca saikin näyttelyharjoitusta oikein roppakaupalla kun Veera seisotti sitä asennossa ja piti häntää selän päällä asiaankuuluvalla otteella. Hieno suoritus molemmilta Alla kuva vielä Veeran ja Lucan mallikaasta seisonta-asennosta, kyllä Lucakin osaa kun on hyvä ohjaaja

Uusi vuosi alkoikin railakkaasti vintiöillä…

3.1.2010 kaverukset hävisivät iltapäivälenkillä kuin tuhka tuuleen tai pieru saharaan. Eli olimme aivan normaalilla lenkillä metsässä, Kotkatniemellä kun tämä tapahtui. Luca tallusteli jo aika väsyneenä minun perässä ja Uskikin oli noin 10 metriä jäljessä, kun näin sen sitten hyppäävän metsään ja Lucahan tietenkin heti Uskin perään hauskan pitoon. Ajattelin, että he kirmaisevat normaalin kierroksen ja tulevat sitten minun luo, mutta niinhän ei käynyt, vaan vintiöitä ei sen kuulunut ei näkynyt. Kutsuin pillillä ja huutaen mutta mitään ei tapahtunut, joten kipaisin kotiin ja läksin autolla sitten niitä hakemaan. Muutaman tunnin kuluttua alkoi jo kylmätä ihan kunnolla kun kavereita ei alkanut kuulua, joten soitin poliisille ja Irenelle. Laitoin ilmoituksia löytöeläin sivuille, lehteen ja radiokanaville sekä ilmoittelin tekstarilla kaikille mahdollisille tutuille, mutta koirista ei kukaan ollut kuullut tai nähnyt  vilaustakaan. Oli pitkä yö odotella aamun valkeamista ja jokaikinen rasahdus käytiin tarkastamassa ja huhuilemassa pakkasyöhön.

Aamulla aloitimme etsinnät ja Aaka kävi tarkastamassa vielä häviämispaikan jäljet. Jäniksen perässähän vintiöt olivat kirmailleet ja jäljet johtivat jäälle, jossa ne sitten hävisivät, kun oli satanut lunta. Kuitenkin kävimme etsimässä niitä järven toiselta puolelta, mutta tuloksetta. Eräs mies oli nähnyt koirien leikkivän vastarannalla ja oli ollut sitä meiltä etteivät ne ole tulleet jään yli, joten muutimme etsintöjen suuntaa Vehmersalmelle ja Riistavedelle… tuloksetta.

Maanantai iltapäivällä naapuri soittaa, että Luca on tulossa kotiin päin, itse olin tuolloin Riistavedellä koiria etsimässä. Voi sitä onnen tunnetta ja toivon kipinää, kun olin ihan varma, että kyllä Uskikin tulee heti perässä. Itkin ja nauroin autossa matkalla kotiin. Soitin siinä vielä Aakalle, että menee Lucaa vastaan pihalle, minne se oli jo kerrennytkin. Luca oli jo kuono totutusti  lumikasassa tutkimassa mitä sieltä löytyisi

No Uskia ei sitten kuulunut, ei näkynyt ja aloimme olla jo ihan varmoja että nyt on tapahtunut jotain todella kauheaa. Annoimme Lucan vähän levätä ja syödä, jonka jälkeen lähdimme Lucan tulojälkiä pitkin metsään, jos vaikka löytäisimme Uskin siten, mutta sitten alkoi hirveä pyry joka peitti todella nopeasti Lucan tulo jäljet. Päätimme kääntyä pois, mutta Luca teki täysstopin ja se piti todella raahata pois metsästä, jonka jälkeense alkoi murjottamaan ja huokailemaan. Luca todellakin olisi halunnut jatkaa eteenpäin ja nyt voi vain arvailla olisiko Luca vienyt meidät Uskin luo.Uskon että olisi vienyt, koska vintiöillä on vahva side toisiinsa.

Lucan kotiin saapuminen antoi toivoa , että Uski vielä tulee kotiin ja Lucakin uskoi vahvasti Uskin tulevan, koska se pihassa haukkui ja ulvoi metsään päin kuin komentaen Uskia tulemaan. Mietimme, että Lucan aikana ei Uskille ole sattunut mitään, koska pikku-vintiö oli hyvin rauhallinen ja tasapainoisen oloinen, sekin antoi voimia uskoa, että vielä Uski löytyy.

Tiistaina olo alkoi olla jo aika turta, jotenkin oli onnellinen kun Luca oli kotona, mutta hirveä ikävä ja huoli Uskista. Aloin aamulla tehdä Uskin kuvalla kadonnutilmoituksia kauppakeskuksiin sekä päivitin radioon ja lehtiin ilmoitukset. Olin juuri lähdössä julistekierrokselle, kun puhelin soi. Ajattelin vielä hyvin turhautuneena jonkun vain tiedustelevan onko Uski löytynyt, kun huomasin ettei numerolla ole nimeä , voi sitä riemua, jotenkin vain heti tiesin, että kyse on Uskista.

Uski löytyi, eräs nainen oli kuunnellut sunnuntaista saakka koiran haukkua heidän lähimetsästä ja oli aikonut mennä maanantaina katsomaan, mutta pimeä oli kerennyt tulla ennenkuin hän oli päässyt lähtemään, joten hän päätti mennä tiistaina kun oli vapaalla. Ennen lenkkiä hän oli käynyt katsomassa löytöeläinsuojan sivuilta ilmoitukset ja oli huomannut minun ilmoituksen ja otti jo minun puhelinnumeron muistiin. Viisas ihminen! Hän soitti minulle heti kun löysi Uskin, siinä vaiheessa ei vielä tiedetty sen olevan kiinni piikkilangassa. Löytäjä luuli Uskin olevan arka ja pelkäävän hänen kiinanpalatsikoiran haukkua, mutta vielä mitä Uskihan oli vain kiinni eikä päässyt tulemaan löytäjän luo.  Nainen irroitteli Uskin hellävaroen ja kertoi sen olleen todella tiukasti kiinni, pahoitteli vielä, kun pari karvaa katkesi. Minulle siinä vaiheessa olisi ollut ihan sama vaikka olisi kalju koko koira, kunhan löytyi meidän rakas Uski

Piikkilanka selitti sen, ettei Uski päässyt kotiin ja melkovarmasti Luca oli olllut Uskin tukena vuorokauden, jonka jälkeen se oli päättänyt lähteä kotiin apua hakemaan. Luca oli nähty siinä lähellä. Tomppelit immeiset kotona eivät ymmärtäneet Lucan viestiä, joten Uski joutui olemaan yksin vielä vuorokauden. Onneksi Uski oli jäänyt kiinni lähellä asutusta, jolloin sen haukunta oli kiinnittänyt huomiota. Lucalta pyydettiin anteeksi kun ei luotettu  ja luvattiin luottaa Lucaan tästä eteenpäin aina, meidän sankari koira Luca

Tämä tarina sai onnellisen lopun ja meidän mummo ilmoitti Savon Sanomien lemmikkipalstalle vintiöiden reissusta ja siitähän tulee oikein lehtijuttu kuvien kera. Toivotaan että tämä herättelisi meitä immeisiä, että metsästä pitää kerätä vanhat piikkilanka-aidat pois, etteivät luonnoneläimet ja muut kulkijat revi niihin itseään.

Vintiöt onnellisesti kotona rankan reissun jälkeen

Kiitämme kaikkia etsintöihin osallistuneita, saimme kaikilta paljon tukea ja vaikka itseltä meinasi usko välillä loppua, niin aina joku ystävä antoi voimaa uskoa vintiöiden löytymiseen.

Lämmin halauas Irenelle, ja Anne-Marille, jotka auttoivat ilmoituksien levittämisessä mahdollisimman laajalle alueelle.